Muutto kolkuttaa ovella

Olen asunut perheeni kanssa ulkomailla muutamaankin kertaan ja muutamassa eri maassa. Pari lapsistakin on syntynyt ulkomailla. Viimeksi palatessamme Suomeen, vannoin, että ei koskaan enää pois Suomesta. Muutamat vuodet ovat näyttäneet jälleen toteen vanhan kliseen, että vannominen ei kannata. Itseasiassa, olen tehnyt kaikki ne asiat, joita olen vannonut olevani tekemättä. Kaikki.

Tämän muuton taustat ovat parin vuoden takaa. Silloin sain postia Irlannista, minua kysyttiin töihin. En ollut valmis lähtemään oman enkä perheen elämäntilanteen vuoksi. Tämän vuoden alussa sama taho lähestyi minua uudella tarjouksella. Pyysin harkinta-aikaa, koska en missään tapauksessa ollut valmis päättämään näin isosta elämänmuutoksesta päivässä tai kahdessa.

Keskustelin asiasta vaimoni kanssa ja tulimme lopputulokseen, että ei meitä oikeastaan pidättele mikään Suomessa. Ja muuton tuomat muutokset elämäämme olisivat vaakakupissa reilusti positiivisen puolella.

Minä lähden viikon päästä. Olen yrittänyt tehdä listaa, mitä tarvitsen mukaan. Suurin ongelmani on saada tarvitsemani koneet mukaan :D - alkuperäinen suunnitelmani oli ajaa, vaan kukapa ostaisi Irlannissa suurimoottorisen auton, jossa on ratti väärällä puolella? Auto(t) siis myyntiin, kuten suurinpiirtein kaikki muukin omaisuus ja kontissa ne suurperheen henkilökohtaiset tavarat sitten uuteen kotiin. Mutta vasta myöhemmin kesällä. Lapset saavat käydä lukukauden loppuun ja minä ehdin järjestellä kaiken valmiiks perheen tuloa varten. Löytää talon, ostaa auton, aktivoida pankkitilit, PPS-numerot, perehtyä työhöni jne.

Paljon asioita tapahtuu lyhyellä aikaa. 5-6 viikkoa yksin voi tuntua alkuun oudolta, kun kukaan lapsista ei hyppää aamulla päälleni. Saatan kuulla television uutiset illalla. Saattaa olla hiljaista. Mutta kuulenpahan ne uutiset. Tylsää tuskin pääsee tulemaan, kiertelen pitkin poikin saarta kamerani kanssa. Uudet leikkupuistot täytyy etsiä...